(kuvia saatan lisäillä myöhemmin, en tiedä mihin mies on ne tallentanut, niin en niitä nyt tähänä hätään löydä...)

Supistukset alkoivat sunnuntain ja maanantain (1.2.-2.2.) välisenä yönä kello 03.00 ku olin käynyt vessassa. Supistukset tulivat heti kipeinä. Sanoin miehelle että nyt alkoi supistukset ja on aika kipeitä muuten. Supistukset tulivat noin 5 minuutin välein, välillä oli väliä vain 2 minuuttia, kun välillä väliä oli jopa 30 minuuttia. Soitin aamulla noin 08 aikaan synnärille että pitääkö jo tulla, siellä oli joku ilmeisesti yövuorossa ollut hoitaja, koska oli vähän tyly. Tai sanotaan näin, että se olisi voinut olla ystävällisempikin. Oli sitä mieltä että jos vaan kestät kotona olla niin ole. Ja minähän kestin. Miehen kanssa mietittiin sitäkin että aika veteen piirretty viiva tuo jos kestät, koska kyllähän minä kestin kotona olla, mutta kipeää oli. Toisen kerran soitin synnärille joskus 11 aikaan kun huomasin että oli tullut hieman verta. Normaalia sekin, tuli vastaus. Ei kai siinä kun kotona vaan ja suppareita tuli edelleen vaihtelevasti 2-30 minuutin välein.  

Meille oli yliaikaisuus-kontrolliaika varattuna  tiistai-aamulle klo 08.30 jolloin sitten lähdettiin OYSiin. Takana siis kaksi valvottua yötä, unta yhteensä ehkä 5 tuntia supistusten välillä. Ensin käyrälle ja kaikki näytti olevan kunnossa. Supistuksia tuli ja meni. Seuraavaksi lääkärin pöydälle tutkittavaksi. Kerrottakoon että neuvolan täti oli aikanaan (noin viikko sitten) antanut meille kokoarvion pyynnöstä, että noin 3500g. Lääkäri arvioi ensin käsillä ja sanoi että noin 3700g jonka jälkeen ultrasi ja ultra kertoi 3400g.  Sisätutkimuksessa lääkäri totesi että olen noin 5 senttiä auki! Eli synnytyssaliin ja vikkelään. Vaihdoin vaatteet ja mies lähti siirtämään auton pidemmälle paikalle. Synnytyssaliin mentiin ja sain kaiken maailman tippoja ja antureita taas ympärille. Miehellä oli seurattavaa siinä käyrissä, insinjööri kun on. Oli vähän hilkulla että saanko epiduraalia vai nou, mutta onneksi sain, koska se vei kaikki kivut pois. Sen laittaminen ei ollut mitään kamalan mielekästä, mutta kun tiesi että se helpottaa oloa niin sen kesti. Miehellä oli käsittääkseni myös aika vaikea katsella siinä vieressä kun minä puristan sitä kädestä ja ilme on sellanen että sattuu ja saakelisti.  Tämän jälkeen se olikin sitten oikeastaan hengailua hienoissa kuteissa. Välillä kävi hoitaja kyselemässä että miten menee ja katetroitiimpa siinä myös muutaman kerran rakko tyhjäksi, kun vessassakaan ei saanut käydä epiduraalin vuoksi (ilmeisesti jos jalat pettää alta).

Vedet meni noin klo 12.00 eli hetki ennen kuin lääkäri olisi tullut puhkaisemaan kalvot. Välillä tehtiin sisätutkimusta ja avauduin noin 7 senttiin. Siihen se sitten jäikin ja Sohvikin oli liian ylhäällä. Tähän tyssäsi sitten. Sohvi ei tosiaan laskeutunut enempää ja minä en avautunut enempää, vaikka mulle annettiinkin sitä oksit…. jotakin…. Kaiken kukkuraksi Sohvi oli tulossa avosuin, eli tarjonta oli väärä. Noin klo 16-17 alkoi supistukset käydä TODELLA kipeiksi. Nämä oli niitä ponnistus-supistuksia (en tiedä onko sellasia edes olemassa, mutta musta ne tuntui siltä että keho yritti väkisin työntää Sohvia ulos) ja voi että teki tuskaa. Olin ajatellut että minähän en siellä huuda mutta voi tuska… Mies tosin sanoi että kuulostin lähinnä leijonalta, eli karjumisen puolelle meni, ja sanoi että kuulosti siltä että pääsin tavallaan niiden kipujen yläpuolelle sillä karjunnalla ja siltä se mustakin tuntui. Niitä supistuksia ei pystynyt vastustamaan, mutta karjumalla sai ihan pikkuriikkisen tehoa pois niistä ja sai keskittymisen muualle (niin paljon kun sitä nyt pystyi muualle saamaan). Sain vielä jonkun puudutteen kohdunkaulalle (?) ja se auttoi taas seuraavan tunnin ajan. Lääkärit kävi toteilemassa että ei tämä edisty ja tosiaan noin tunnin jälkeen palasi taas kipu supistuksiin. Siinä vaiheessa lääkärä tuli ja sanoi että lähdetään saliin. Mies kasasi kamoja synnytyssalista ja minua vietiin sängyllä leikkaussaliin. Mies oli mukana siellä ja suunniteltiin meidän pihalle grilliä ja pihakalusteita. Oli aika koomistakin kun makasin kyljellään siinä pöydällä ja mulle laitettiin tippaa molempiin käsiin ja spinaalia selkään. Piikkiä tulee joka puolelta mutta ei haittaa, kuhan kivut häviää. Ja voi että kun se spinaali alkoi vaikuttaa. Musta tuntui kun olisin maannut siinä sängyllä persus ilmassa. Kaikki tunto hävisi kyllä navasta/mahasta alaspäin ja taas oli niin helpottunut olo. Siinä sitten makailin ja lääkärit teki töitä. Kohta sanottiinkin että nyt syntyy ja sieltähän se tuli, tyttö parkaisi oikein kunnolla ja sen jälkeen mies parkaisi (no ehkä vähän liioiteltu mutta kuitenkin). Sain Sohvin rinnan päälle hetkeksi ja sitten mies lähtikin pesemään tyttöämme. Minä jäin kursittavaksi siihen pöydälle. Jäi oikein häiritsemään kun siellä salissa oli yksi nainen kuka oli kamalan tuttu mutta en ole vieläkään saanut päähäni että kuka se on. Olisi pitänyt kysyä…

Minut vietiin heräämöön odottelemaan että jalkoihin palaa tunto. Makailin siellä varmaan puolisen tuntia kun mies ja vaavi tuotiin moikkaamaan. Mies oli saanut kahvit ja leivän (mulle niitä ei annettu sektion takia) ja pessyt vaavin ja ollut vähän aikaa lämpökaapin vierellä ihmettelemässä lämmittelevää vaavia. Ensimmäinen imetys tapahtui siellä heräämössä ja Sohvi tarttuikin tissiin kiinni ihan kunnolla. Jokainen hoitaja kuka meitä kävi siellä sairaalassa avittamassa ja näki Sohvin syövän, päivitteli sitä miten hyvin Sohvi kävi tissiin kiinni. Noin 20.30 pääsin sitten heräämöstä perhe-huoneeseen miehen ja vaavin luo. Itse en saanut Sohvia nostella, mutta mies nosti aina vaavin syömään mun viereen ja röyhtäytteli ja kävi vaihtamassa vaipat ym. Seuraavana päivänä minäkin pääsin jo sängystä ylös. Haava ei ollut läheskään niin kipeä kun olin luullut. Lähinnä käsityksen olin saanut siitä, kun siskoni synnytti marraskuussa esikoisensa aivan samalla kaavalla ja hänellä oli aika kipeä se haava. En tiedä vaikuttiko siihen sitten se haavan sulkeminen, hänellä oli hakasia ja mulla oli vaan tikit. Perjantaina päästiin pois sairaalasta vähän niinkun ruuhkan tieltä. Mulla oli kaikki hyvin ja vauvalla oli kaikki hyvin, niin mieluumminhan minä kotona olen sitten kun sairaalassa. Oltiin siis vain tiistaista perjantaihin   sairaalassa, mikä on ilmeisesti aika lyhyt aika sektio-potilaalle.

Tiistaina käytiin neuvolassa poistattamassa tikit ja ensi viikon maanantaina on sitten 2 viikon neuvolakäynti. Tai siis neuvolan täti tulee tänne meille. Äippä ja Carita ja Moona tulee sunnuntaina moikkaamaan ja on täällä melkein koko viikon.

No niin… Täytyy vielä vaikka täydennellä jos jotain uupuu tai tulee mieleen, mutta siinä se nyt noin suurin piirtein oli, Sohvin syntymä. Saa kysellä, vastaan mihin pystyn.