Olen menossa kymmeneksi kampaajalle, kivaa. Saapahan taas jotain uutta. Ajattelin ostaa hiusväriäkin ja pistää vähän väriä päähän. Mieitn punaista... kah onhan joulu kohta. Tonttuja tarvitaan. Pitää vielä miettiä.

Aloitin tekemään lapasia. Aina mun lapasista tulee tiukkoja, koska lapasiahan ei oikein voi pitää ilman alus-sormikkaita, niin sitten kun on liian vähän silmukoita ne on kinkkanoita ja puristaa ja vaikea laittaa käteen. Nyt pistin silmukoita saman verran kun tekisin sukkaa ja voi että kun tulee hyvät. Ja hienot. Näin kun yksi tuttu teki musta-harmaita lapasia ja musta ne näytti niin hyviltä että halusin tehdä samanlaiset. Tulee hienot. Kun vaan saisi loppuun ne. On vähän ollut ilmassa sellaista kesken jättämistä. Kampaajan jälkeen menen kaupungille ostelemaan joululahjoja, tavoitteena saada ostettua kaikki niin ei tartte sitten enää sitä miettiä. Ja jouluruuat pitäisi tehdä, laatikot ja jälkkäri, ne olen minä luvannut tehdä. Laatikkoja teen ekaa kertaa, että katsotaan mitä tulee.

Kynnet lohkeilee taas. Täytyy kyllä myöntää että en ole hoitanut niitä kovinkaan hyvin. Ne oli pitkän aikaa taas hyvät ja vahvat mutta nyt alkoi taas tapahtumaan lohkeilua. Hoitoa vaan päälle.

Nyt pitää mennä, täytyy siivota vielä hiekkalaatikot ennen lähtöä...