Blogi on jäänyt IHAN unholaan kaiken muun tieltä.

 

Käsitöitä on valmistunut, lähinnä sukkia. Olen alkanut tekemään sukat kärjestä alkaen ja en teekkään enää varresta aloitettavia koska kantapäästä tulee niin paljon parempi näin päin tehtynä. Kantapäässä jää isompi osa vahvistettua kohtaa kantapään alle, jossa minun mielestä sitä pitääkin olla. Voin olla väärässäkin, yhtään sukkaa en ole vielä käyttänyt mutta luulisin että kantapää kestää kauemmin näin.

 

Uusia harrastuksia ja ehkä pieni sivutoimikin tulevaisuudessa on ilmestynyt kalenteriini.

 

Ensimmäinen harrastus/sivutoimi on geelikynsien teko. Olen ihan aloittelija vielä mutta muutamat kynnet olen tehnyt ja jos näyttää siltä että kaverien kynnet ei riitä niin käyn varmaan sellaisen kurssin mistä saan luvat tehdä kynsiä ihan virallisesti. Eli olen tähän mennessä ”itse oppinut” kaverin ja netin avustuksella.

Minulla on tällä hetkellä työsoppari tuonne noin vuoden loppuun asti voimassa ja mikäli siitä ei sopimusta jatketa, niin siinä vaiheessa viimeistään käyn varmaan sen kurssin ja kyhään jotkut nettisivut pystyyn asiakkaiden saamiseksi.  J

 

Toinen uusi harrastus on Roller Derby. Ihan mahtavaa touhua. Olen aina tykännyt rullaluistelusta ja tämä laji tuntui heti omalta jutulta. Oulussa toiminta on ihan alussa ja olenkin ensimmäisten joukossa Oulussa opettelemassa tätä lajia. Taidan tehdä tälle harrastukselle ihan oman kirjoituksen jossain vaiheessa, missä kerron vähän lajista, mikäli kiinnostuneita löytyy. Tosin minun blogin lukijakunta on varmaan TOUDELLA vähäistä päivitystashtini takia. No, uuteen nousuun kenties...

 

Nyt kun tämä postaus on tällainen sillisalaatti muutenkin niin voisi samalla varmaan päivitellä sitä että mun puhelin on huollossa. Voin suositella kaikille kyllä alypuhelimen vaihtamista ”venttikymppiin” vähäksi aikaa! Ihanaa kun ei tarvi ressata sitä että kuka on päivittänyt statustaan tai onko tullut sähköposteja. Harkitsin jopa älypuhelimesta luopumista jos puhelimeni ei mene takuuseen. Siinä on nimittäin sellainen PIENI mahdollisuus että puhelimeni on kokenut liian monta kolausta, minkä takia sammuilee ihan itsekseen tai kun läjäyttää QWERTY:n kiinni… kätevää…

Kävi mielessä sekin että vaihtaisi asuinpaikkaa tälle blogille... suosituksia?