Nyt on häät vietetty ja alettu viettä rouvan elämää. Eipä ole muuttunut oikeastana mihinkään. :) Ainut että mies nimittelee vaimoksi. Puku pitääisi vielä viedä pesetettäväksi ja kuvat käsitellä julkaisukuntoon. Videota yritän tässä samalla siirtää koneelle ja siihen on tuhrautunut aikaa jo jonkin verran. En ole ikuna ennen käyttänyt videokameraa ja ei oiekin ole mun juttu. Ennemmin onnistuu tuo still-kuvien ottaminen. Kuvia tuli vierailta ihan kiitettävästi ja vielä on osa tulemattakin. Ja videotakin on siskon miehellä kolmen tunnin edestä.

Eilen käytiin työporukan kanssa syömässä ja lauantaina mennään kanssa. Molemmat syömingit tapahtuu Amarillossa, eli yliannostus sitä tälle viikolle. Lauantaina pääsee keilaamaankin. Se on kivaa, pitäisi harrastaa useamminkin. Sitten seuraavana keskiviikkona on vuosijuhlat joihin olen avecin muodossa kutsuttu. Voisi ottaa kameran mukaan niin pääsisi testaamaan uutta putkea kunnolla ja jalkaakin.

Kämppä on vielä vähän sekaisin kaikesta hää-touhusta, lahjoista, koristeista yms. Yritän tässä pikkuhiljaa siivoilla, mutta on niin vaikea aloittaa kun joka paikka on sekaisin. Olisi ollut kiva viettää vapaa-päivää vaikka käsitöitä tehden, mutta täytyy nyt ensin yrittää pitää vähän kotia kunnossa. Näin rouvana...

Saatiin tosi ihania ja tarpeellisia häälahjoja. Mitään turhaa ei tullut. Meillä on nyt Savonia-sarjan aterimia ylimääräisiä, että jos jotain kiinnostaa niin ilmoittele kommentteihin, sovitaan hinnasta. Myös hääpuku on Huuto-netissä myynnissä, jos morsiamia vierailee täällä sivulla!