Tämä sunnuntai oli oikein lepopäivien lepopäivä. Aamulla kun heräsi niin olisi halunnut vielä nukkua, ihan vaan nukkumisen ilosta. On tullut koko viikko tehtyä pidempää päivää töissä remontin takia ja ilman vapaapäivää. Ensi viikko menee samalla tavalla, ilman vapaa-päivää. Tänään sitä on sitten vaan maannut ja tehnyt vähän käsitöitä, askarrellut hääkutsuja, siivonnut, mutta ennenkaikkea ottanut rennosti, omaan tahtiin.

Olisin halunnut ehkä järjestää valmistujaiseni ensi viikonloppuna naamiaisten merkeissä, mutta ei kun pitää lähteä toiselle puolelle suomea johonkin.. no en sano mihin mutta ei tahtois lähteä. Työjuttuja. Ja seuraava viikonloppu, tai perjantai menee myöskin maamme pääkaupungissa. Työjuttuja. Ihan tosi kiva että pääsee menemään ja saa kouluttautua työn puolesta, mutta hitto kun niitä reissuja on tässä vähän ajan sisällä ollut aika pirun paljon. Alkaa tulla mitta täyteen.

Multa ei tulla kyllä tänä jouluna saamaan kauheasti omatehtyjä lahjoja, koska ei ole ollut jotenkin aikaa tehdä niitä. Jotain pientä on tullut tehtyä, mutta ei siitä enempää.

Ostin sähköhammasharjan. Mulla ei ole ikinä ollut sellasta ja pitkään olen miettinyt että olisiko se hyvä vai huono juttu. Voin kertoa, että se on hyvä juttu! Hampaat tulee paljon puhtaammaksi samassa ajassa kun tavallisella harjalla harjattuna. Oon aina ollut sitä mieltä että sitten on kylä jo tosi laiska jos ei jaksa hampaitaan pestä ja ostaa sähköhammasharjan, mutta on se ihan hyvä juttu. Ainakin mulle toimii.